












KAINO Visuaalinen identiteetti
Päivitin KAINOn visuaalisen identiteetin verkkokaupan uudistuksen yhteydessä, jonka uudistamisesta myös vastasin. Olen työskennellyt ja vastannut KAINOn graafisesta ilmeestä sen perustamisesta v. 2010 alkaen, äitiyslomiani lukuunottamatta.
KAINOn graafisia materiaaleja uudistetaan ekologisesti sitä mukaa, kun edelliset on käytetty loppuun ja uusille on tarvetta. Vanha logo onkin edelleen käytössä mm. vaatteiden logolapuissa, ja siksi se kulkee vielä mukana osassa muitakin materiaaleja. Visuaalinen identitetti ja sen uudistaminenkin kulkevat siis linjassa KAINOn vastuullisuutta korostavien arvojen ja viestinnän kanssa.
Lisäksi olen työkennellyt KAINOlle näissä tehtävissä:
Olen vastannut KAINOn verkkokaupan ja graafisten materiaalien sisällöntuotannosta.
Hoidan KAINOlle some-kanavien sisällöntuotantoa ja ylläpitoa, sekä mainonnan ja kampanjoiden ideointia, kumpiakin yhteistyössä KAINOn omistajan kanssa.
Osallistun KAINOn tuotevalikoiman kehittämiseen ja neulekuosien suunnitteluun.
Olen hoitanut KAINOn mainonnan ja markkinoinnin ulkoistettuja toimia yhteistyökumppanien yhteyshenkilönä.